Olen Leena Marjamäki Muhokselta. Koiraharrastukseni alkoi n. 14-vuotiaana, kun vuosien kinuamisen jälkeen sain ensimmäisen koirani. Se oli perhoskoira, papillon, Carita. Tätä ennen sain tyytyä touhuamaan lomilla mummulan Suomen pystykorvien kanssa. Caritan kanssa kävimme muutamassa näyttelyssä, mutta enemmän keskityimme tottelevaisuuteen Oulun Palveluskoirayhdistuksen riveissä ja kokeissakin kävimme. Silloisen alokas-luokan selvitimme ja avointaluokkaakin ja jälkeäkin kokeilimme. Carita teki yhden pentueen, josta itselle jäi narttupentu Jetta.

Omien lasten ollessa pieniä jäi koiraharrastus tauolle, mutta heidän kasvettuaan alkoi koirakuume jälleen vaivata. Pystykorvat ovat aina olleet se “omin” rotu, metsästystä harrastamattomana törmäsin onnekseni mittelspitziin, mitteliin, joka sopivan peruskoiramaisena hurmasi heti. Kun samaan pakettiin lisätään sopiva koko ja rodun monipuolisuus, ei ongelmaksi jäänyt kuin itse koiran löytäminen. Sellainen löytyi Kennel Mintgarden’sista, josta minulle tuli sijoitukseen oranssi-soopeli M.Medeia, Melli. Mellin kanssa olemme harrastaneet jonkin verran agilityä, mutta itse olen lajiin liian hidas: sotkeudun käsiini ja sanoihin… Tottista harjoittelemme myös kotitarpeiksi ja muutamassa näyttelyssä on tullut käytyä.

Melli on tehnyt luonani kasvattajalleen 2 pentuetta, joista toisesta jäi itselleni niin ikään sijoitukseen soopeli narttu M.Magna, Manna.

Mitteleiden lisäksi kiinnostuin suuremmasta, vähemmän äänekkäästä eurasierista. Luonteessa ja ulkomuodossakin on paljon samaa, löytyyhän eurasierin alkuroduista saksan pystykorvista suurin: wolfspitz. Vuonna -09 pitkällisen odottelun jälkeen meille muutti Lumikedon kennelistä Balleriina, Bibi, harmaa eukkuneitonen, joka on hurmannut meidät kaikki.

Kennelnimen sain Joulukuussa -09. Olen käynyt kasvattajan peruskurssin ja allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen. Olen Suomen kennelliiton, Suomen Mittelspitz ry:n, Suomen Eurasierkerhon, SuKoKan (Suomen koirankasvattajat ry) ja Suomen Pystykorvajärjestö Ry:n jäsen. Olen myös palkintotuomari (HIRV).


Pentueita kasvatan kotonani normaalin päivätyöni ohessa, jos käytössäni on siihen sopivaksi katsomani narttu ja itselläni aikaa keskittyä pentueen hoitamiseen. Ensimmäinen pentue kennelnimelleni syntyi 9.4-10.

melli__manna_22.4-13M. Medeia ja M. Magna huhtikuussa -13